Blogi 2/2021: Unelma muuttamisesta etelän lämpöön – sanoista tekoihin

Mistä moinen unelma on syntynyt? Miten siitä on tullut minulle elinehto, elämäni tämän hetken suurin unelma, joka on väliin ollut vuorenkorkuinen, lähes saavuttamaton, karkuun juokseva, käsistä lipeävä ameeba. Toisaalta unelmani on ollut hyvin tarkkapiirteinen, yksityiskohtainen, täysin vankkumaton ajatus ja tunnekokemus, jota en ole kyseenalaistanut koskaan, koska olen uskonut siihen jo vuosia niin satavarmasti.  Olen raudanlujasti uskonut, että se toteutuu, koska se on jo olemassa ajatuksena, tunteena, olen elänyt sitä satoa kertoja mielessäni, elän jo siellä. Se on jo siis totta, ollut jo vuosia.  Muuttoajankohdankin löin jo lukkoon monta vuotta sitten. Unelmamaahani minua vetää niin vahva magneetti, että sitä on ollut itsekin vaikea käsittää, varsinkaan järjellä ajateltuna. Mutta tunnehan se voittaakin järjen mennen tullen.

Unelmani on syntynyt jo kauan sitten, reipas 10 vuotta sitten, kun liityin maailmanlaajuiseen RCI-lomanvaihtojärjestelmään. Siitä avautui uudelleen maailmanmatkaajan auvoinen unelma…silmissä vilisi, mihin kaikkialle maailmassa halusinkaan vielä päästä. Tuntui, että kulttuurit, maat, maanosat vetivät minua puoleensa, minne ikinä kartalla katsoinkaan. Olen aina kuvitellut olevani maailmankansalainen ja haluan liikkua ja ennen kaikkea ELÄÄ matkailu-unelmaani todeksi. Haaveilun vastapainona tietenkin oli todellisuus, että olin tiiviisti työelämässä, perhettä ympärillä, vastuu äidistä, rahaakaan ei liikaa ja ja ja…tiedätte kyllä. Mutta unelmia jokavuotisista ulkomaan matkoista aloimme toteuttaa jo kyllä lasten ollessa 7- ja 5 -vuotiaat, siis aika myöhään, mutta kuitenkin. Kävimme pakollisilla risteilyillä, Riikassa, Saksassa ja RCI:n myötä alkoivat sitten pidemmät reissut Eurooppaan.

Ensikosketukseni suureen rakkauteeni, Espanjaan syntyi n. 15 vuotta sitten silloisen työnahjoni, kansalaisopiston EU-projektin työmatkalla Barcelonan lähelle. Matka oli monin tavoin aika raskas enkä ollenkaan innostunut Espanjasta maana. Olin koko ajan nälissäni, aamu, päivä, ilta paastottiin ja illalla, lue melkein yöllä, syötiin järjetön lukemattomien ruokalajien illallinen. En muutoinkaan ollut ikinä ollut tähänastisessa elämässäni Espanjasta innostunut, vaikka jo syntymähoroskooppini kertoi, että olen siellä elänyt monta elämää…

Seuraava kosketus olikin sitten perheen kanssa, kun aloitimme Espanjan reissut. Eka RCI-matkalla olisin halunnut Kreikkaan, mutta syyslomalla siellä ei ollut riittävän lämmintä, sillä lämpöön piti sateesta ja tuiskusta päästä. Niinpä sitten suuntasimme Costa del Solille ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Se oli menoa sillä kertaa siihen malliin, että menetin sydämeni täysin Espanjalle. Yht´äkkiä se olikin maailman ihanin paikka: lämmin, aurinkoinen, valoisa, ilmava ja ennen kaikkea siellä oli se mulle tärkein – meri. Ja siitä lähtien mun unelmieni kohde on ollut Etelä-Espanja, Malagan seutu. Jo sen reissun jälkeen Espanjasta palaaminen on ollut kerta kerralta vaikeampaa ja minulla on ollut siitä lähtien aivan fyysinen ikävä Espanjaan. Totta kai nautin elämästä Suomessa, olen hyvin kiitollinen kaikesta, mutta vereni vetää sinne etelän lämpöön. Voin siellä fantastisen hyvin. Ympärillä on ihanaa ruokaa, juomaa, elämän tunnetta, yhteisöllisyyttä, puheen sorinaa ja jotenkin vereni kai on jollain lailla myös etelänmaalainen ja levoton, koska tunnen eläväni siellä paljon täydempää elämää, olevani  enemmän elossa.

Reissasimme Espanjaan vuosittain pitkään, vietimme siellä parisenkin viikkoa kerrallaan ja ikävä sinne jäi niin vahvaksi, että sinne on nyt päästävä. Kaiken uhallakin. Veri vetää. Kohtalo kutsuu. Ja minä vastaan kutsuun.

Uskomattominta oli, että minä nautin näistä reissuista eniten ja lapset lähtivät usein pakotettuina, puoliväkisin mukaan. He olisivat mieluiten löhönneet lomilla kotona, mutta hirveä äiti pakotti heidät matkoille!!! En kyllä voinut millään käsittää, että miten kohtalo antoi minulle lapset, jotka eivät olisi halunneet matkustaa, vaikka heitä vietiin ulkomaille vuosittain. Monet heidän kaverinsa kun eivät koskaan päässeet mihinkään. No, tasan ei käy onnen lahjat, mutta onneksi lapset ovat myöhemmin jo oppineet tykkäämään matkustelusta. Minä kun en muinoinkaan muuta olisi tehnytkään kuin lomaillut ja matkustellut.

No, nyt lapset ovat aikuisia, äiti hoitokodissa ja minä vapaa kuin taivaan lintu riekkumaan, missä halajan. Ja minähän halajan. Eli kokka on kohti etelää.

Ainut pieni “mutta” tässä riemussa on se, että Espanjalle on tullut vakava kilpailija. Nimittäin Turkki, joka tuli elämääni hankittuani Netflixin viime syksynä kaverini pienestä painostuksesta. Ja siitä alkoi kuukausien kujanjuoksu, kun tölläsin erimaalaisia elokuvia ja sarjoja kuukausikaupalla. Aloitin nätisti tietty espanjalaisilla ihanilla sarjoilla ja elokuvilla. Kunnes lokakuussa “sattumalta” törmäsin turkkilaiseen romanttiseen sarjaan Intersection ja sen jälkeen seurasi pitkä kausi turkkilaisia sarjoja ja elokuvia. Siinä meni rouvan rauhallinen elämä kyllä ihan pipariksi…Elämääni astuivat nämä elämääkin kummallisemmat dizit, turkkilaiset saippuasarjat, joita on maassa pilvin pimein, onhan Turkki USA:n jälkeen tuotteliain sarjojen tuottajamaa koko maailmassa. Samalla löysin nämä jumalaiset turkkilaiset miehet ja naiset ja syliini tipahti ihanin rakkaustarina ever, sarja  Kara Para Ask , jota töllään edelleenkin päivittäin. Sarjoista löysin elämäni ihanimmat idolini, Belcimin ja Enginin, jotka eivät minusta irtoa vaikka ravistaisi ja liudan muitakin ihania taiteilijoita, joista on muodostunut oma “ensembleni”.

Turkki tuli siis ryminällä elämääni, kutsumatta ja yllättäen. Turkki pienoiskoossa tulvi joka raosta ja kanavasta – elämän synkroniteetit parhaimmillaan – ja siitä on tullut todella vakava kilpakumppani Espanjalle. Jokin maaginen, täysin selittämätön magneetti vetää minua siihen maahan, jossa en fyysisesti edes koskaan ole vielä käynyt. Turkki on tuonut elämääni valtavasti sisältöä, ideoita, inspiraatiota, rakkautta, ystävyyttä, musiikkia, uusia ihmisiä, uusia taivaita, uusia tutkimattomia mantereita. Niinpä lähden syksyllä, jos Luoja suo, ottamaan selvää, kumpaan maahan oikein muutan. Matkustan vähintäänkin Istanbuliin, jonne minua vetää voimakas, selittämätön magneetti. Järki- ja tunnesyyt vetävät Espanjaan, tunnesyyt Turkkiin, en tiedä, kumpi maa tämän matsin voittaa. Mutta se selvinnee pian.

Ei muutto tietysti itsestään synny, se vaatii valtavasti valmistelutyötä, varsinkin muutto ulkomaille, toisenlaiseen kulttuuriin, ilmastoon, elämäntilanteeseen jne. Vaikka olen tehnyt oman elämäni muutostyötä aktiivisesti jo vähintään viimeiset seitsemän vuotta, raivannut esteitä ja sitoumuksia  ja haaveillut muutosta konkreettisesti  jo yli 10 vuotta, on tehtävää valtavasti. Heräsin todellisuuteen maaliskuussa 2021, jolloin tajusin, että helkatti, jos mä meinaan oikeasti muuttaa, niin nyt pitää aloittaa. Muutto-oppaissa ohjataan ihmisiä valmistautumaan ulkomaille muuttoon 1-6 kuukautta ennen faktista muuttoa, mutta ei se kyllä minulle riitä.

En osaa vieläkään kumpaakaan kieltä kunnolla, kun luontaista laiskuuttani en ole saanut aikaiseksi opiskeltua kunnolla espanjaa, vaikka pyhästi vannoin syksyllä aloittavani ja aloitinkin. Mutta sitten iski tuo Turkki-mania…turkin kieli kyllä tulee korvista ulos, osaan dizi-sanastosta yksittäisiä sanoja ison liudan, sanontoja paljon…ishallah, allahallah tulee kuin apteekin hyllyltä…

Mutta nyt siis pian toteutuu äitini iänikuinen kauhuskenaario, että kaksi hänen kolmesta tyttärestään asuu ulkomailla. Asia, jota hän ei halunnut missään nimessä ja pakotti aikanaan minutkin au pair -vuoden jälkeen palaamaan kotimaahan takaisin lukemaan yliopistojen pääsykokeisiin.

Voi, Luojani armollinen! Mitähän tästä tulee? Jos haluat tietää, tule seuraamaan matkaani!

Tätä maallista taivallustani, muuttoprosessiani etelään lämpöön voit seurata nettisivuiltani www.tiinakopalainen.com, Facebookista, pian Youtubesta  ja suurempaa kokonaisuutta varten perustettavalta sivustolta www.unelmanulkomaat.com, jatkossa myös www.dreamtoliveabroad.com

Tiina

Kasva. Kehity. Kukoista.

Posted by Tiina Kopalainen